Veikko Muhonen on yksi Hinkanrannan savusaunan lämmittäjistä.

Savusauna, avantosauna, kokoussauna, saarisauna….

Jos kiuas lämpeni ennen vanhaan lauantai-iltana perheen kesken, niin nykypäivän sinkku piipahtaa yleissaunan löylyissä perjantaiaamuna. Hattu päässä tai paljain päin, virttyneissä villasukissa tai katseet kestävässä bikinilookissa - tyyli on vapaa ja tapoja monia, mutta yhteistä kaikelle saunomiselle on ainakin hiki ja hyvä mieli.

EU:n maaseuturahaston hankkeista päätellen yhteisöllinen saunakulttuuri elää vahvana Kaakkois-Suomessa: kanala muuntuu kokoussaunaksi, melojat saavat saareen uuden löylyhuoneen ja kylätalolla kunnostetaan pihasauna kaikkien iloksi. Vuosina 2015-2019 rahastosta on tuettu yhdeksää saunahanketta, joista tässä muutama esimerkki.

Savusaunassa ajan kanssa

Saimaan saunaseura ry sai juuri valmiiksi investointihankkeensa, jossa kunnostettiin Joutsenon Hinkanrannassa sijaitsevan saunan pihapiiriä ja oleskelualueita. Savusaunaperinnettä vaaliva noin satapäinen seura lämmittää kesäkaudella yleisösaunan joka maanantai ja suosio on ollut joskus niin kova, että 16 hengen saunaan on syntynyt jono.

Leppäpuun lempeissä löylyissä on tapana viihtyä useampi tunti ja hikoilu on kovempaa kuin tavallisessa saunassa. Nesteytyksestä on siis pidettävä huolta, joten saunalla on oma kaivo.Savusaunan voi varata myös yksityistilaisuuksiin, ja varauskalenterille on ollut käyttöä.
- Kesäkaudella joskus kerran viikossa, joskus viikon joka päivä, kertoo seuran puheenjohtaja Ilkka Pöyhiä.
Yleisövuorot keskittyvät vain kesäaikaan. Maanantain yleisösaunassa kävijämäärä on 50-60 ihmistä, ja lauteilla saattaa tavata vieraita kauempaakin. 

Tykkimäen Saunassa joulu ja juhannus ovat kiireisiä aikoja

Reilut kaksi vuotta sitten valmistunut Tykkimäen Sauna Kouvolassa toimii yrityspohjalta. Sauna on otettu hyvin vastaan, sillä kävijämäärä on ylittänyt odotukset.
- Vuositasolla käyntejä on 40 000 ja vieraita on käynyt Brasiliasta asti, kertoo yrittäjä Mikko Mäkelä.

Maakaasulla lämpiävä iso sauna on auki joka päivä ja puulämmitteinen 10 hengen lauttasauna tiistaisin ja sunnuntaisin. Avantokausi on sesonkiaikaa, ja kävijäennätykset tehdään jouluna ja juhannuksena. 

Saunalla järjestetään erilaisia tapahtumia talviuintikisoista laituritansseihin. Yksi suosituimmista on ollut aamusauna ja aamupala perjantaisin kello 6 alkaen. Yhdelle se antaa energiaa työpäivään, toiselle rentouttavan olon vapaapäivän alkuun. Sauna sijaitsee Käyrälammen rannalla, Tykkimäen puistojen läheisyydessä.


Juttu on julkaistu aiemmin Maaseutu.fi-sivuilla sekä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen uutiskirjeessä


Teksti ja kuvat: Marjukka Hermonen, maksatusasiantuntija, Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kuvateksti: Veikko Muhonen on yksi Hinkanrannan savusaunan viidestä lämmittäjästä. 
Kuva etusivulla: Käyrälampeen pääsee pulahtamaan myös auringonnousun aikaan perjantaisin.

Artikkeli on julkaistu helmikuussa 2020.

 

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Lue rekisteriseloste
Lue saavutettavuusseloste

Ota yhteyttä

Toimisto:
c/o Leader Länsi-Saimaa ry
Ratakatu 33, 2. krs.
53100 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin